Yhdistelylaina tutkijalle

Tutkimustyö on parhaimmillaan erittäin mukaansatempaavaa työtä! Samaan aikaan tutkimustyöhön uppoutuminen voi olla taloudellisessa mielessä stressaavaa, sillä tutkimuksen rahoittamisvaihtoehdot voivat olla kiven alla. Erityisen haastavaksi tilanne muuttuu, jos tutkijalle on jo ehtinyt kertyä useita erillisiä lainoja, joiden korot ja kulut uhkaavat …..

Read More

Valokuvatapetti auttaa tutkijaa rentoutumaan

Tutkijan työ vaatii keskittymistä ja tarkkuutta. Työpäivät voivat myös venyä pitkiksi etenkin, jos käsillä on vaikkapa akuutti, koko ihmiskuntaa uhkaava kriisi, jollainen saatiin kokea vain vähän aikaa sitten koronaviruksen vallattua maailman. Onkin todella tärkeää, että tutkija muistaa myös levätä ja …..

Read More

Lemmikkien vaikutus ihmisen mielenterveyteen

Eläinten vaikutusta ihmisten mielenterveyteen on tutkittu jo kauan. Monilla eläimillä on huomattu olevan parantava vaikutus. Monesti pelkkä eläimen läsnäolo pystyy rauhoittamaan esimerkiksi ahdistuneisuudesta kärsivien henkilöiden oireita. Sen vuoksi niin koiria kuin kissojakin voidaan suositella lemmikeiksi monille mielenterveysongelmista ja muista häiriöistä …..

Read More

Hauskat juhlatarvikkeet opiskelijabileisiin

Vaikka korkeakoulutus onkin kannattava sijoitus, johon kannattaa suhtautua vakavasti, on opiskelijan tärkeää myös toisinaan ottaa rennosti ja antaa ajatustensa tuulettua. Tämä onkin varmasti yksi suuri syy siihen, miksi erilaiset opiskelijabileet ovat niin kovin suosittuja. Opiskelijapiireissä onkin kärsitty aivan erityisen paljon …..

Read More

Jo opiskelijan on tärkeää ottaa asiakkuudenhallinta haltuun

Hyvä asiakaspalvelu on menestyksen avain! Vanhan sananlaskun mukaan asiakas on kuningas eikä tämä sananlasku mene metsään, vaan kiteyttää sen, mikä yritystoiminnassa on tärkeää! Tästä syystä alalla kuin alalla opiskelevan on tärkeää oppia palvelemaan asiakkaita kunnioittavasti ja ottaa haltuun ammattimainen asiakkuudenhallinta. …..

Read More

Rakentajia, Byggmaxia ja koodareita tarvitaan myös tulevaisuudessa

Maailma muuttuu jatkuvasti ja esimerkiksi digitalisoitumisesta on tullut totta. Yhä useammat työntekijät tekevät töitään kotoaan käsin, eikä perinteinen toimistotyöskentely ole enää edellytys työpaikalle. Kaikilla yrityksillä ei välttämättä ole ollenkaan toimitiloja, vaan kaikki työntekijät saattavat toimia etänä. Nykyisin tällainen onnistuu helposti, …..

Read More

Opiskelemaan ulkomaille?

Moni haaveilee ulkomaille muutosta opiskelun voimin. Vaikka monet kotimaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut tarjoavat opiskelijoilleen loistavia mahdollisuuksia vaihtovuoden suorittamiseen ulkomaalaisissa opistoissa, monen mielessä on silti ajatus siitä, että koko tutkinnon suorittaisi ulkomailla. Kustannukset Monelle suurimmaksi kynnykseksi nousee kuitenkin opintojen rahoitus, sillä …..

Read More

Koulutuksella ja tieteellä internetin huhuja vastaan

Elämme nykyään aikaa, jollaista ihmiskunta ei ole koskaan ennen kohdannut. Internet on todella mullistanut käsityksemme muunmuassa tieteestä, tiedosta ja toisaalta siitä miten näemme ja koemme maailman. Tähän on vaikuttanut erityisesti sosiaalinen media ja sen monet eri muodot. Koska erityisesti nuoremmat …..

Read More

Kyselytutkimukset ja niihin vastaamisen merkitys

Olet todennäköisesti ainakin kerran elämässäsi törmännyt tilanteeseen, jossa vaikkapa ison marketin aulassa huomioliiveihin pukeutunut henkilö seisoo keskellä kulkuväylää ja seuraa katseillaan muita ihmisiä. Jos otit häneen katsekontaktia, hän hihkaisee sinulle ja kysyy usein “Anteeksi! Olisiko teillä hetki aikaa?” Olet joutunut …..

Read More

Korkeakoulutus kannattaa

Harkitsetko opiskelun aloittamista? Ehkä haluat vaihtaa alaa tai tehdä rakkaasta harrastuksesta ammatin? Opiskelu on mahdollista missä iässä tahansa ja uuden oppiminen kannattaa aina. Tässä artikkelissa kerromme sinulle, miksi oppimista ja opiskelua kannattaa jatkaa läpi elämän. Pidä aivot vireinä Aivotoiminnan ja …..

Read More
1 2

Kategoriat