Lemmikkien vaikutus ihmisen mielenterveyteen
Eläinten vaikutusta ihmisten mielenterveyteen on tutkittu jo kauan. Monilla eläimillä on huomattu olevan parantava vaikutus. Monesti pelkkä eläimen läsnäolo pystyy rauhoittamaan esimerkiksi ahdistuneisuudesta kärsivien henkilöiden oireita. Sen vuoksi niin koiria kuin kissojakin voidaan suositella lemmikeiksi monille mielenterveysongelmista ja muista häiriöistä kärsiville henkilöille. Myös hevosilla on todettu olevan erittäin suuri vaikutus ihmisen mielenterveyteen. Hevosterapia onkin yksi suosituista terapiamuodoista ulkomailla. Suomessa se on vasta tekemässä tuloaan, mutta toki täällä meilläkin on jo saatavilla hevosterapiaa tai ratsastusterapiaa esimerkiksi autistisille henkilöille. Suomessakin on tehty jo useita tutkimuksia, jotka liittyvät lemmikkeihin ja niiden rauhoittavaan vaikutukseen.
On siis monia hyviä syitä, miksi ihmisellä on hyvä olla lemmikki. Omaa lemmikkiä on mukava helliä ja huomioida esimerkiksi erilaisilla herkuilla. Kun haluat hemmotella lemmikkiäsi, pistäydy osoitteessa Zoo.fi, josta saat monenlaiset herkut ja tarvikkeet. Zoo.fi -verkkokauppa pitää valikoimissaan niin lemmikin petejä kuin lelujakin. Lemmikkisi pitää osaltaan huolen sinusta, joten älä sinäkään unohda lemmikkiäsi, vaan tilaa kaikki tarpeellinen osoitteesta Zoo.fi, joka on lemmikinomistajan ykköskauppa netissä.
Jo pelkkä lemmikin läsnäolo rauhoittaa
On totta, että jo pelkkä lemmikin läsnäolo pystyy rauhoittamaan ihmisiä. On terapeuttista jo pelkästään silitellä lemmikkiä. Lemmikin silittäminen saa ajatuksesi pois kaikista arjen murheista ja kiireistä, kun keskityt ainoastaan hetkeen ja omaan lemmikkiisi. Jos sinulla on lemmikkinä koira, se takaa sen, että sinä lähdet kotoasi liikkumaan luontoon – koira pitää huolta ihmisen mielenterveyden lisäksi myös ihmisen fyysisestä kunnosta. Et myöskään jää yksin kotiin, vaan voit lähteä esimerkiksi koirapuistoon ja tavata muita koiranomistajia. Jos koet itsesi muutoin yksinäiseksi ja eristäytyväksi persoonaksi tai olet ujo, on lemmikki ikään kuin jäänrikkoja. Pystyt aloittamaan helposti keskustelun toisen lemmikinomistajan kanssa, sillä onhan teillä yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Vaikka et kärsisikään mielenterveyden häiriöistä tai mistään muustakaan, on lemmikin hankkiminen silti tutkimusten valossa suositeltavaa. Lemmikit sopivat useimmille. Jos perheessä on vain yksi lapsi, voi lemmikki toimia silloin lapsen opettavaisena kaverina. Sinunkin kannattaa pohtia, minkälainen lemmikki sopisi juuri sinun talouteesi kaikkein parhaiten. Lemmikkejä on moneen lähtöön eikä esimerkiksi koira- tai kissa-allergia ole este lemmikin hankkimiselle. Onhan nimittäin olemassa lemmikkejä, jotka eivät aiheuta allergisia oireita kenellekään. Koirat ja kissat ovat toki suosituimpia lemmikkejä, mutta ne eivät suinkaan ole ainoita vaihtoehtoja lemmikeiksi, vaan valinnanvaraa on nykyään paljon enemmän.