Rakentajia, Byggmaxia ja koodareita tarvitaan myös tulevaisuudessa

Maailma muuttuu jatkuvasti ja esimerkiksi digitalisoitumisesta on tullut totta. Yhä useammat työntekijät tekevät töitään kotoaan käsin, eikä perinteinen toimistotyöskentely ole enää edellytys työpaikalle. Kaikilla yrityksillä ei välttämättä ole ollenkaan toimitiloja, vaan kaikki työntekijät saattavat toimia etänä. Nykyisin tällainen onnistuu helposti, sillä kaikilla on käytössään toimiva nettiyhteys sekä tietokone ja älypuhelin. Näin töitä voi tehdä omalla koneella.

Koska maailma on muuttunut, tulevat jotkin alat olemaan entistäkin tärkeämpiä tulevaisuudessa. Jos haluaa saada varman ammatin, kannattaa keskittyä näihin aloihin, joille tullaan kaipaamaan työntekijöitä. Lue lisää siitä, mitä nämä tulevaisuudet alat oikein ovat.

Rakennusala tulee pitämään pintansa

Rakentaminen on aina pinnalla, sillä rakennuksia korjataan ja uusia rakennetaan jatkuvasti. Rakennusalalla toimiminen takaakin melkein varmasti työpaikan, sillä asiakkaita riittää. Kaupungit rakentavat runsaasti uusia kerrostaloja vuosittain, sillä kaupunkeihin muuttaville asukkaille täytyy pystyä takaamaan riittävä määrä asuntoja. Koska rakennuttaminen on kovassa nosteessa, tulevat rakennustarvikkeita myyvät yritykset, kuten esimerkiksi byggmax, myös hyvin toimeen. Tarvikkeita ja työkaluja ostetaan niin yritysten kuin yksityisten käyttöön, joten kauppa käy ja raha vaihtaa omistajaa. Byggmax tulee siis taatusti nostamaan kannattavuusastettaan Suomessa, sillä rakentajat tarvitsevat laadukasta puutavaraa ja muita rakennustarvikkeita. Monet rakentajat tekevätkin sopimuksen Byggmaxin kanssa, jolloin tavaroita voi hakea laskulle ja ne maksetaan aina kerran kuukaudessa. Näin asioiminen on helpompaa rakennusmiehille, kun jokaista ostosta ei tarvitse maksaa erikseen.

Rakennusalaa voi lähteä opiskelemaan heti peruskoulun jälkeen. Se onkin järkevintä, sillä rakennusalalla ei tarvitse käydä lukiota ennen rakentajaksi opiskelemista. Peruskoulun jälkeen voi suunnata ammattikouluun, jossa voi suuntautua eri aloille. Koulutus ja käytävät kurssit vaihtelevat hieman sen mukaan, mihin kukakin suuntautuu.

Koodareita tarvitaan tulevaisuudessa

Maailman digitalisoitumiseen liittyy vahvasti se, että koodareita tarvitaan tulevaisuudessa paljon enemmän kuin tällä hetkellä. Nytkin on huutava pula koodareista. Suomessa olisi avoinna jopa 10 000 avointa työpaikkaa koodareille. Näihin työpaikkoihin ei kuitenkaan löydetä tekijöitä, sillä tarpeeksi moni ei lähde opiskelemaan alaa. Koodaus on nimittäin ala, jota tulee todella opiskella, jotta sen alan töissä voi toimia. Toki harrastuneisuus on hyvä lähtökohta, mutta koodarin tulee käydä ainakin joitakin kursseja, jotta työt onnistuvat. Suomen valtio onkin yrittänyt etsiä ratkaisua koodaripulaan. Täydennys- ja muuntokoulutukset voisivat olla yksi ratkaisu, mutta tällaiset koulutukset vaativat sen, että niihin osallistuvilla on ainakin perusosaaminen hallussa ja jonkinlainen IT-alan koulutus. Valitettavasti tällä hetkellä tietotekniikka-ala ei ole vielä tarpeeksi suosittu koulutusala Suomessa, jotta kouluista valmistuvilla opiskelijoilla voitaisiin täyttää kaikki avoinna olevat työpaikat.

IT-alaa ei voi lähteä opiskelemaan suoraan peruskoulun jälkeen. Peruskoulun jälkeen tulee siis suunnata lukioon, sillä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun haetaan lukion päättötodistuksella ja ylioppilastodistuksella. Lukio-opiskeluun kannattaa siis panostaa, sillä todistukset ratkaisevat sen, pääseekö hakija edes yliopiston tai ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin. Tietotekniikkaa voi opiskella lähes jokaisessa yliopistossa ja AMK:ssa. Tietotekniikan koulutus johtaa insinöörin tutkintoon. Tutkinnon suorittanut voi hakea töihin juurikin esimerkiksi koodariksi. Työpaikkoja löytyy siis takuulla niin nyt kuin tulevaisuudessa ympäri Suomea. Monet koodarit pistävät pystyyn oman yrityksen ja tekevät töitä sen kautta. Näin koodari voi vaikuttaa itse työnsä määrään ja hinnoitteluun. Toinen vaihtoehto on tehdä koodarin töitä normaalisti työsopimuksella ja kiinteällä palkalla.

Kategoriat