Oikea kengänkoko selviää empiirisesti tutkimalla

On selvää, että mukavat ja oikean kokoiset kengät ovat ensiarvoisen tärkeät huolettoman liikkumisen ja jalkojen hyvinvoinnin kannalta. Suuri osa ihmisistä käyttää kuitenkin itselleen väärän kokoisia kenkiä. Erityisesti tällä saralla virheitä tekevät naiset, jotka ovat tutkimusten mukaan taipuvaisia ostamaan jopa usean koon liian pieniä jalkineita. Seurauksena on kipuja jaloissa, sisään kasvaneita kynsiä sekä viheliäisiä känsiä, rakkoja ja jopa haavaumia. Lisäksi vaivaisenluut ja asentovirheet ovat tavallisia seurauksia liian pienistä kengistä.

Mikä on tieteellisesti määritettynä oikea koko?
Kaikkein paras ja laadukkainkaan kenkä ei ole hyväksi jalkaterien toiminnoille, jos sen koko on väärä. Sopivia jalkineita valitessa on aina syytä muistaa, että oikean kokoiset kengät eivät ole aivan piukat, vaan varpaiden ja kärjen väliin pitäisi aina jäädä reilun senttimetrin verran tyhjää tilaa. Koon arvioinnissa voi auttaa irtopohjallinen, jonka voi ostaa parissa eri koossa: pohjallisen päällä seistessä näkee helposti silmäillen, jääkö varpaiden ja reunan väliin suositeltu 1–1,5 senttimetriä tilaa.

Jalan koko voi kasvaa elämän varrella. Tutkimusten mukaan esimerkiksi raskaus voi kasvattaa naisen jalkaa huomattavastikin. Silloin päivittämättömät tiedot omasta koosta johtavat vääränlaisiin kenkähankintoihin. Ostoksia tehdessä kannattaa myös muistaa, että jalka turpoaa hieman päivän mittaan. Sovitella ei siis kannata heti aamusta, vaan vasta iltapäivästä tai illasta, kun jalka on suurimmillaan.

Eri kenkämerkkien valikoimasta löytyy jonkin verran eroavaisuuksia tarjolla olevassa kokovalikoimassa. Esimerkiksi suosittu ja laadukkaista kengistään tunnettu valmistaja Vagabond tarjoaa varsin yleiseen tapaan naisten kenkiä kokoskaalassa 36–42 ja miesten kenkiä puolestaan välillä 40–46.

Väärästä koosta voi aiheutua ikäviä seurauksia
Jalkaterapeutit tapaavat vastaanotoillaan lukemattomia ihmisiä, joiden ongelmat johtuvat väärän kokoisista kengistä. Yleisin seuraus on jalkojen särky, mutta monet muutkin vaivat juontavat juurensa epäonnistumisiin kenkäostoksilla. Liian pieniä jalkineita käyttävän kynnet saattavat kellastua ja paksuuntua sekä alkaa kasvaa sisäänpäin, mikä voi olla hyvin kivuliasta. Jalkateriin saattaa ilmestyä rakkoja ja känsiä, joista eroon päästäkseen on kengät vaihdettava sopivimpiin.

Varpaiden tyvinivelten yliojentuessa väärän kokoisten kenkien käytön seurauksena varpaat voivat mennä koukkuun. Tätä vaivaa kutsutaan vasara- tai koukkuvarpaiksi. Talvisin tiukat kengät voivat aiheuttaa kylmävaurioita, kun pintaverenkierto joutuu pitkäksi aikaa puristuksiin. Liian pienten jalkineiden käyttö voi aiheuttaa myös vaivaisenluita sekä asentovirheitä, jotka puolestaan voivat vaikuttaa muuhunkin vartaloon ja aiheuttaa selkäkipuja ja jopa nivelrikkoja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Categories